torstai 18. kesäkuuta 2015

Kukka- ja juomavinkki juhannukseksi!

Se on juhannus kuulkaa ovella! Meidän perhe saa vieraakseen ihania vieraita. Pöytään somisteeksi aion nostaa erilaisia puutarhan kukkia sekä Villa Bohemian-Blogin Hannan raikasta juomaa.



Isot, vanhat lasipurkit löytävät tiensä myös juhannuskattaukseen. Erityisen ihastunut olen ideastani käyttää isoja säilykepurkkeja ns. kukka-akvaarioina. Kukka-akvaariossani ideana on asetella muutama upea kasvi väljästi astian sisälle. Kun astiaan laittaa pohjalle tilkan vettä, akvaarion kasvit voivat siellä pitkään kivasti. Kuvassa olevat kukka-asetelmat tein jo viime viikolla ja vasta tänään heitin ne pois juhannuskukkien tieltä.



Lähestyvä kesäloma on tehnyt varmaan sen, että haaveilen pitsityynyjen tekemisestä. Pitsihimoissani kiinnitin kauniita pitsejä myös kukkamaljakkoina toimiviin lasipurkkeihin. Tietääkö joku teistä muuten alla olevan sinisen kasvin nimen? Meidän asuinalueella se tuntuu leviävän pihasta toiseen. On herkän kaunista onneksi. Meidän omenapuun alusta on tänä vuonna sinisten pienten kukkien vallassa.



Ja sitten siihen Hannan raikkaaseen juomaan. Meillä on iso kasa uusia SObloggareita, jotka treffasimme viime viikolla ensi kerran nyyttäreiden muodossa. Siellä saimme Hannan raikasta janojuomaa.

Villa Bohemianin raikastus
-Ananasappelsiinimehua
- Vichyä
- Tilkka valkoviiniä
- Pakkasessa käyneitä hedelmän palasia



Onnistuneita juhannusvalmisteluja itse kullekin!





3 kommenttia:

Villabohemian kirjoitti...

Kaunis lasipurkkiasetelma. Taidanpa minäkin penkoa kaapin perimmäiset nurkat ja asettaa purnukat kesäkukkien kera tuomaan kesää sisällekkin.

Hempukka:) kirjoitti...

Onpa kauniita asetelmia!:)

Sininen kukka taitaa olla Luhtalemmikki:) -tykkään myös, onhan tuo nyt paljon kauniimpi, kuin voikukka! ;)

Aurinkoista Juhannusta!

Kanivinossa/Miia kirjoitti...

Ai että luhtalemmikki! Kiitos tiedosta. Meillä on kyllä voikukkaakin. Tänä kesänä nekin ovat aivan jättikokoisia, kiitos runsaisen sateiden. Mukavaa juhannusta!