maanantai 24. heinäkuuta 2017

Sisustuslöytöjä syyskesän iloksi

Kesälomareissulla voi tehdä kaikenlaisia löytöjä. Tykkään erityisesti pienten paikkakuntien kivijalkaliikkeissä ja muista ketjuihin kuulumattomista kaupoista, joiden valikoima ei ole sitä samaa kauraa kuin monessa muussa paikassa. Ilokseni kesän käänteisiin tällaisiakin paikkoja on mahtunut. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla ajellessa kannattaa piipahtaa Lapualla JKK Liiverissä. Paljon olin kuullut puhuttavan paikasta, mutta en arvannutkaan minkälainen aarreaitta paikka onkaan. Meidän kotiin liikkeestä kotiutui muun muassa mustavalkoiset muovimatot ja aitoakin aidomman näköisiä muovikukkia. Kyllä, luit aivan oikein. Menin itsekin lankaan ja luulin kasveja aidoiksi, joten kesän reissujen varalle osa kodin kukista onkin feikkikukkia ja hyvin ovat säilyneet auringon paahteessa.

Alla kuvasikermää JKK Liiverin valikoiman sellaisista tuotteista, jotka jäivät omaa mieltä vielä kutkuttamaan. Kenties ohi ajaessani piipahdan siellä uudelleen.






Tuon ihanan torkkupeiton ja ananastyynyn ainakin aion liikkeestä hakea. Ne toimivat sekä viileällä terassilla että takkatulen äärellä.



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja sisustuslöytöjä löytää usein jostain pienistä sisustusputiikeista :) Mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa :)